Miesten salibandykausi käynnistyi Vierumäellä

26.9.2021 21:20

Miesten salibandyjoukkue aloitti 4.divisioona kautensa lauantaina Vierumäki Areenalla. Tätä oli todella odotettu ja toivottavasti alkanut kausi saadaan vihdoin vietyä ilman ongelmia läpi kahden rikkonaisen kauden jälkeen. 

Ensimmäiset pelit tuovat aina ylimääräistä jännitystä, kun alasarjoissa joukkueiden kokoonpanot voivat elää vahvasti kausien välillä. Tällä kertaa lohkossa on myös useita sellaisia joukkueita, joita vastaan ei ole koskaan aiemmin pelattu. 

Turnaukseen saatiin mukaan suhteellisen hyvin pelaajia: kolme hyökkäyskentällistä, kaksi pakkiparia ja maalivahti. Tavoitteeksi asetettiin tietysti neljä sarjapistettä, eli voitto molemmista otteluista. 

Kyljykset - Jäppärä

Ensimmäisessä pelissä vastassa toissa kaudelta tuttu Kyljykset. Vastustaja on vahvistunut huomattavasti tähän kauteen ja tiedossa oli hankala ottelu. Vastustaja painoikin ottelun alussa vahvasti päälle, kun meillä oli hieman käynnistysvaikeuksia. Mitä pidemmälle ottelu eteni, sitä enemmän pääsimme peliin mukaan. 

Turnauskuva

Toinen erä oli vahvinta Jäppärän hallintaa, mutta tuhlattiin iso määrä maalipaikkoja. Olimme kolmannen erän lopulla vahvasti kiinni ottelun voitossa, mutta yksi pitkä vastustajan pallollinen hyökkäyspään vaihto tuotti 3-3 tasoitusmaalin, joka jäi myös lopputulokseksi.

Katso tilastot salibandyliiton sivuilta

Turnauskuva

Jymy - Jäppärä

Toisessa matsissa tuli vastaan kokonaan uusi tuttavuus Orimattilan Jymy. Parilla aikaisemmalla kaudella Jymyllä on ollut tuloksellisesti hieman heikompaa, mutta tälle kaudelle kokoonpano vaikutti selkeästi vahvistuneen, siitä kertoi jo heidän turnauksen ensimmäisen peli, jossa Dynamo Legends oli pitkään todella ahtaalla. 

Jymyn junnut lähtivät haastamaan rohkeasti ja saivat ottelun alussa hyvin pallon hallintaa. Pelin edetessä hallinta siirtyi koko ajan enemmän Jäppärälle. Maalinteko oli tässäkin ottelussa haastavaa, vaikka laadukkaita paikkoja saatiin paljon. Lopputuloksena kuitenkin 3-5 voitto Jäppärälle. Vaikka maaliero ei muodostunutkaan tuon isommaksi, peli oli käytännössä koko ajan meidän hallussa. 

Katso tilastot salibandyliiton sivuilta

Turnauskuva

Yhteenveto

Vaikka jäätiin ensimmäisen ottelun tasapelin seurauksena piste tavoitteesta, joukkueen tekemiseen voi olla todella tyytyväinen. Pallollinen pelaaminen ja maltti on mennyt paljon eteenpäin. Seuraava turnaus on jo 10.10. Kuusankoskella. Kauden isoin juttu on kuitenkin tuon turnauksen jälkeen sillä Jäppärän kotiturnaus pelataan 30.10. Kärkölän liikuntahallilla. Toivottavasti saadaan tupa täyteen! 

Joukkue kaudella 2021-2022

#66 Ahonen Jesse
#12 Dahlström Harri
#77 Grip Janne
#2 Hult Erno
#89 Korvenranta Jani
#33 Kuronen Jani
#88 Laaksonen Marko
#7 Lehti Jussi
#10 Loponen Antti
#13 Paatos Pyry
#62 Puustinen Jari
#6 Raisio Vesa
#22 Rauhamaa Nino
#3 Rousku Elmo
#38 Seppänen Toni
#55 Sinkko Vesa
#97 Turunen Nico
#91 Vuori Olli

Uusia vahvistuksia ovat Vesa Raisio ja Marko Laaksonen. Joukkue on pysynyt lähes muuttumattomana edellisestä kaudesta, mikä on helpottanut valmistautumista. Treeni-into on ollu todella hyvällä tasolla, tästä on hyvä jatkaa.